maahanmuuttaja ja media

Maahanmuuttaja median käyttäjänä on herättänyt tutkijoiden mielenkiinnon. Tampereen yliopiston Tiedotusopin laitos tekee aiheesta laajaa tutkimusta, jonka ensimmäinen raportti ilmestyi tällä viikolla. Raportti kartoittaa maahanmuuttajien tapaa käyttää eri medioita Suomessa. Trapesan asiakkailla oli mahdollisuus osallistua tähän tutkimukseen. Raportin tekijät ovat huomanneet, että Suomessa on paljon maahanmuuttajia, jotka eivät seuraa suomalaista mediaa, vaan ainoastaan entisen kotimaansa ja kulttuurialueensa tiedotusvälineitä. Ilmeinen syy tähän on heikko kielitaito, mutta myös muita syitä on tullut esiin. Joidenkin kiinnostuksen kohde on entisen kotimaan elämä ja sinne jääneiden läheisten pärjääminen, uuden kotimaan tapahtumat eivät kulttuurillisista tai uskonnollisista syistä tunnu läheisiltä eikä niitä siksi seurata.

 

Tutkimusraportin antama kuva siitä, miten intensiivisesti maahanmuuttajataustaiset ihmiset ovat kiinnostuneita uuden kotimaansa tapahtumista on positiivisempi kuin se näkymä, jonka olen oman työni kautta saanut. Suomessa on paljon maahanmuuttajia, jotka seuraavat myös suomalaista mediaa ja eräs keskeinen tutkimustulos onkin, että maahanmuuttajat elävät sekä ”siellä” että ”täällä”. He seuraavat sekä entisen että nykyisen kotimaansa tapahtumia. He ovat tässä taitavia ja kriittisiä, koska pystyvät seuraamaan monipuolista uutistarjontaa ja voivat siten suhteuttaa median välittämiä tietoja toisiinsa.

 

Tutkimukseen tutustumisen jälkeen tulikin mieleeni, että maahanmuuttaja ei taida juuri erota muista median käyttäjistä. Jos tutkitaan suomalaisten median käyttämistä, saadaan luultavimmin tulos, että mitä suuremmat tulot ja parempi koulutus, sen aktiivisemmin maailmaa seurataan ja ollaan kiinnostuneita yhteiskunnan tapahtumista. Mikäli eletään koko ajan taloudellisella minimitasolla ja kamppaillaan perustoimeen tuloon liittyvien asioiden kanssa, ei laajempaan kiinnostukseen yhteiskuntaa kohtaan silloin riitä voimavaroja.

 

Tutkimusraportin julkistamisseminaarin jälkeen ajattelin samaa kuin usein vastaavien maahanmuuttajuutta eri tavoin käsitelleiden asiantuntijakokousten tai –paneelien jälkeen. Onko ylipäänsä mielekästä tutkia maahanmuuttajia erillisryhmänä? Näyttää siltä, että elämää määrittävät ehdot, niistä keskeisimpänä tulojen riittävyys, luovat edellytykset sille, miten monipuolisesti median tarjontaa on mahdollista käyttää ja miten kiinnostusta riittää sen jälkeen, kun jokapäiväinen leipä on turvattu. Tässä suhteessa maahanmuuttajalla tai ns. kantasuomalaisella ei ole eroa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.