Toimintakeskus Trapesa järjesti kesäleirin Ilomantsin Hattuvaarassa. Matkalla mukana oli bussilastillinen maahanmuuttajataustaisia perheitä, äitejä, lapsia, tätejä ja mummo sekä muutama kullanarvoinen vapaaehtoinen auttamassa järjestelyjen sujumisessa.
Bussimatkat sinne ja takaisin kestettiin urheasti, kun tiedossa oli mahdollisuus irrottautua kotikulmilta ja nähdä suomalaista maaseutua. Taloudellisten resurssien niukkuuden vuoksi on pakko mennä kauas pääkaupunkiseudulta, jos haluaa järjestää kesäleirin kohtuullisin kustannuksin. Syrjäseudulta saa vielä vuokrattua koulun edulliseen hintaan muutamaksi yöksi, ystävällinen urheiluseura lainaa patjat maksutta ja ruokailutkin järjestyivät osin omatoimisesti ja paikallisten avulla. Suomen itäisin kylä, Hattuvaara, sopi hyvin joukollemme, jonka taustat ovat Irakissa, Kurdistanissa, Marokossa, Somaliassa, Etiopiassa ja Venäjällä. Toki mukana oli ihan supisuomalainenkin Hattuvaaran leirille osallistuva perhe.
Kaikkein yllättävintä koko neljä vuorokautta kestäneessä leirissä oli se, miten uutta kaikki osallistujille oli. Monet eivät Suomessa ollessaan olleet koskaan käyneet maaseudulla pienessä kylässä. Mukana oli monta nyt kouluikäistä, Suomessa syntynyttä lasta, jotka eivät olleet aikaisemmin uineet järvivedessä. Ensi kastautuminen tapahtui Hattuvaaran uimarannalla ja riemua riitti, vaikka vesi olikin kylmää! Suurkaupunki Bagdadista kotoisin olevat äidit eivät lapsineen aluksi uskaltaneet kävellä vanhalla Hattuvaaran kyläraitilla, koska pelkäsivät karhuja. Joukko eri-ikäisiä naisia kutsuttiin kylään erääseen taloon, monta vuotta täällä asuttuaan he vierailivat ensimmäistä kertaa jonkun kotona omakotitalossa. Eksotiikkaa riitti, talon isännän aikoinaan ampuman hirven pää olohuoneen seinällä sai arvoisensa huomion. Yleistä kiinnostusta herätti myös se, kun havaittiin, että maalla ihmiset tekevät paljon asioita itse, kuten keräävät luonnon antimia ja valmistavat käsitöitä sekä lämmittävät puilla. Monille se toi mieleen muistoja kotimaasta.
Leirillä vietimme aikaa yhdessä Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan järjestämän perheleirin kanssa. Suuren joukkion ruokailut ja siirtymiset paikasta toiseen sujuivat yllättävän hyvin, Ilomantsin Parppeinvaaralle sammuneen bussinkin tilalle saimme uuden ihan pienen odottelun jälkeen. Ortodoksien perheleirin ja pääosin muslimeista koostuvan joukkomme yhdistäminen synnytti mielenkiintoisen mahdollisuuden tutustua toistemme perinteisiin. Hattuvaaran tsasounan praasniekka-juhlassa illalla muslimipojat esittivät omaan uskonnolliseen perinteeseensä liittyvän laulun. Siellä missä ihmiset kohtaavat toisensa luontevasti, kohtaavat myös erilaiset uskonnolliset ja kulttuurilliset traditiot kaikkia osallisia rikastuttavalla tavalla. Erityisen hyvänä välittäjänä meillä oli Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra isä Ioannis Lampropoulos, jonka valmistamat kreikkalaiset perunat illanvietossamme ylittivät suosiossa jopa Trapesan naisten ensiluokkaiset dolma-kääryleet.
Olosuhteet patjamajoituksessa pienten lasten kanssa olivat vaatimattomat, mutta kokemus valoisista kesäöistä auttoi jaksamaan pientä arjen vaivalloisuutta. Kukaan ei valittanut, vaikka naapuriperheen pienokainen ehkä vähän unta häiritsikin. Päivällä sitten sopivan tilaisuuden tullen vahinko otettiin takaisin bussin penkissä matkalla kanteleen soittoa kuuntelemaan tai museoreissulla. Parhaimpana antina pidettiin paikallisten kohtaamista, kosketuksen saamista ihmisiin, joilla on juuret. Ilomantsin Hattuvaarassa se on helppoa, ihmisten lämpöisyys, avoimuus ja ennakkoluulottomuus on jotain, jota me kaikki maalta tulleet suomalaiset voisimme kesämökkilomiltamme sukujemme vanhoilta kotikulmilta ottaa mukaan kaupunkiin, kun syksy taas koittaa.
Minna Anttonen
