Etelä-Ruotsissa sijaitsevan Malmön kaupungin lähiö Rosengård on kuulemma paikka, johon ambulanssit eivät mene ilman poliisisaattuetta. Tämä johtuu lehtitietojen mukaan siitä, että teini-ikäiset pojat kivittävät ja tuhoavat kaiken lähiöön tulevan, joka viittaa viranomaistoimintaan tai ylipäänsä ruotsalaiseen kulttuuriin. Ehkä Suomessa Helsingin Sanomia myöten kirjoitetut lehtien kuvaukset ovat liioiteltuja, mutta luultavasti kuitenkin suuntaa antavia siitä, millaiseksi elämä maahanmuuttajavaltaisessa lähiössä sosiaalisten ongelmien kasaantuessa voi muodostua. Työpaikkani Trapesa toimintakeskus sijaitsee keskellä lähiötä, jonka asukkaista kolmannes puhuu äidinkielenään jotakin muuta kuin suomea tai ruotsia. Erilaisten sosioekonomisten mittareiden mukaan lähiö on Espoon köyhimpiä. Ympäristö on silti rauhallinen ja vihreä, jopa viihtyisä. Ainoa näkyvä häiriötekijä ovat alueella asuvat suomalaistaustaiset henkilöt, jotka ovat sortuneet alkoholin liikakäyttäjiksi.
Uutiset Rosengårdista ovat saaneet minut miettimään asiaa, jota nimitän ”äitien käsistä karanneiksi” teinipojiksi. Ilmiö on totta myös täällä, tosin ainakaan toistaiseksi se ei näy katukuvassa kuten Ruotsissa. Asian laajuudesta minulla ei ole käsitystä, mutta hätkähdyttävää on se, että se tapahtuu perheissä, joissa niin ei uskoisi käyvän. Tunnen nämä äidit, tiedän, että lapsia on kasvatettu kunnolla. Kantavina arvoina on pidetty rehellisyyttä ja toisten huomioon ottamista. Lapset ovat saaneet rakkautta ja rajoja, usein vieläpä kasvaa yhteisössä, jossa heillä on ollut ympärillään useita välittäviä aikuisia oman äidin lisäksi. Rahaa näissä perheissä ei ole ollut kovin paljon, mutta taitavan taloudenpidon vuoksi kuitenkin riittävästi arkisen perusturvallisuuden luomiseen. Vanhemmat eivät ole kokeneet itseään köyhiksi –onhan elämä Suomessa huomattavasti turvatumpaa kuin siellä, mistä he ovat tulleet.
Alaikäisen pahoinpitelytuomio on hätkähdyttävä asia perheessä, joka kotimaassaan on tunnettu lainkuuliaisena ja kunnioitettuna naapuruston jäsenenä. Samoin oman lapsen päihteiden käyttö, vetelehtiminen asemilla ja kauppakeskuksissa, tappeluihin osallistuminen, pummaaminen ja uhmakkaan haastava esiintyminen jengin jäsenenä julkisilla paikoilla, on järkyttänyt monen äidin mieltä. Miten näiden äitien suloisille, toivotuille ja hyvin hoidetuille pienille pojille kävi näin? Suomalaisten tutkimusten mukaan erityisesti yksinhuoltajaäitien poikalapset ovat tilastollisesti katsottuna paljon suuremmassa syrjäytymisvaarassa kuin ne pojat, jotka saavat kasvaa myös isän kanssa. Kokemukseni mukaisesti näiden poikien syrjäytymistä voi selittää isien poissaololla yhtä lailla kuin suomalaistaustaistenkin poikalasten syrjäytymistä. Maahanmuuttajataustaisuus ei siis tämänkään ilmiön kohdalla välttämättä ole tyhjentävin selitysmalli. Tässäkin asiassa, kuten monessa muussakin sosiaaliseen elämään ja syrjäytymiseen liittyvässä kysymyksessä, ei välttämättä tarvita poikkeavaa selitysmallia silloin, kun tarkasteltava ilmiö koskee maahanmuuttajataustaisia ihmisiä. Isien osallisuuden puuttuminen perhe-elämästä saattaa vaikuttaa maahanmuuttajataustaisissa perheissä poikien elämään samansuuntaisesti kuin mitä yleisestikin on havaittu asiaa tutkittaessa. Mitenköhän on Rosengårdissa?
